Blogi

Golfkesä tulee vaikkei välillä siltä tunnukaan

Golfpron talvi sujui tiiviisti lajin parissa. Kiitos kuuluu kaikille tunneilla ja ryhmissä käyneille! Alkukevät on prolle sopivaa aikaa ottaa kunnolla etäisyyttä lajiin ja silloin ehtiikin mukavasti tekemään omia lyöntiharjoitteita ja hiomaan puttia. Viikolla 20 jatkuvat valmennukset ja starttaa ensimmäinen alkeiskurssi.Vaikkei kausi siis ole vielä täysillä käynnissä ja lumisateen uhkakin jopa mahdollinen, on RTG:n kenttä ollut […]

Golfkesä tulee vaikkei välillä siltä tunnukaan Read More »

Kauden avauslyönti

Kaikki alkoi siitä, että viimeisessä Raahe Golf Oy:n kokouksessa teimme päätöksen avata kenttä kesägreeneille jo 23.4. klo 11.00 alkaen. Nopeudesta huolimatta päätös tehtiin tarkan tilanneanalyysin ja asiantuntijoiden kuulemisen pohjalta. Lausunto hankittiin yhtiömme talous-, kenttä-, korona- ja sääasiantuntijoilta. Pekka Himasen tulevaisuusraporttia emme tässä yhteydessä tarvinneet. Esteitä ei tuntunut olevan ja päätös oli yksimielinen. Ajanvaraus sovittiin aukaistavaksi

Kauden avauslyönti Read More »

Talkoomietteitä

Tässä päivänä muutamana päätin lähteä vaimoni kanssa Siikajoelle talkoisiin. Talvella kaadettujen puiden oksat pitäisi saada kerättyä pois ennen kauden alkua. Saimme kohteeksi neljätoista- ja viisitoista-väylien välisen metsän. Sinne mennessämme näimme eri väylillä muitakin työpareja samoissa puuhissa. Havaitsemamme parin-kolmen väylän mittainen välimatka riittänee kuitenkin hyvin ryhmien suojaetäisyydeksi ja työskentely on mahdollista ilman tartunnan vaaraa. Päästyämme perille

Talkoomietteitä Read More »

Tervehdys yhteisömme jäsen

Uusi kausi tekee tuloaan jo kovaa kyytiä. Vallitseva tilanne heittää varjoa toiminnalle, mutta ei ole pysäyttänyt valmistautumista uuteen pelikauteen. Golfia pelataan tulevanakin kesänä, mutta varmasti sellaisella tavalla, että se erikoisuudessaan jää iäksi muistiin. Seuraamme koko ajan viranomaisten ja liiton ohjeistusta ja päivitämme omat ohjeemme niiden mukaisesti. Toivon, että kaikki yhteisömme jäsenet noudattavat niitä tarkasti ja

Tervehdys yhteisömme jäsen Read More »

Ladykapteenin terveiset

Hyvää Uutta Vuotta 2020 ladygolfarit ja kaikki golfin harrastajat.  Joulun aika meni mukavasti perheen kesken ja talvensäätä ihmetellen. Välillä oli lunta ja pakkasta ja sitten taas yön aikana olikin lumet sulaneet melkein kokonaan pois ja ulkomittari näytti +5 astetta.  Näinkö se vähitellen meidän golfkausikin pitenee? Lisäksi vaikuttaa siltä, ettei golf ole enää yksistään kesälaji vaan

Ladykapteenin terveiset Read More »

Kausi paketissa

Golfkausi ja vuosi 2019 on tulossa päätökseen. Miten kautemme meni? Seuran puolella jäsenmäärä kasvoi jälleen 500 jäseneen. Seuraotteluissa pärjäsimme paremmin kuin viime vuonna, kilpapelaajia liiton kilpailuissa oli enemmän kuin edellisenä vuonna. Yhteisön puolella kierrosmäärät kasvoivat, kenttä oli paremmassa kunnossa kuin edellisenä vuonna, yhteisömme jäsenet olivat tyytyväisempiä palveluihin kuin edellisenä vuotena eli hyvillä mielin voi sanoa

Kausi paketissa Read More »

Ladykapteenin mietteitä

Meidän golfareiden iloksi pelisäät suosivat  vielä näin syyskuussakin. Viime vuonna taidettiin pelata  loka- ja marraskuussa. Marraskuun 11. oli vielä Isänpäivä -kisa. Jatkuukohan tämä kausi sinne asti. Olemme nähneet tänä kesänä ja tämän kauden aikana uusia golfin harrastajia Siikajoen kentällä. Mukavasti ajanvaraukset ovat täyttyneet ja pelaajat ovat  liikkuneet rangella ja muilla harjoitusalueilla.  Naisgolfareiden määrä näyttää tämän

Ladykapteenin mietteitä Read More »

Syyskausi kaynnissä

Kausi on kääntynyt jo loppupuoliskolle ja syksy tekee tuloaan. Miten kesä on mennyt? Otimme kauden alussa käyttöön vieraspelaamisen kyselyn. Sieltä on tullut hyvää palautetta vieraitten näkökulmasta, että mitä pitäisi tehdä, jotta vieraat viihtyisivät meillä käydessään paremmin. Palautetta on tullut toistasataa kappaletta tähän mennessä ja sieltä on poimittavissa selkeät kehityskohteet ensi kaudelle. Omien jäsenten ensimmäinen osuus

Syyskausi kaynnissä Read More »

Laillinen vai laiton?

Jokunen viikko sitten harjoituskierroksen jälkeen ryhmän kanssa palautusjuomaa nauttiessa nousi esiin joskus aiemminkin kuultu kysymys: ”Olikos se yks lippu muuten ees laillisessa paikassa?” Kysyjän putti oli ansiokkaasti vältellyt reikää, eikä suostunut edes pysähtymään reiän viereen. Puttaamista vaille valmis birdie olikin kääntynyt tuplaksi, joten harmituksen ymmärtää. Lyhyt vastaus on helppo: kyllä se reikä oli sääntöjen mukaisessa

Laillinen vai laiton? Read More »

Grippi

Milloin viimeksi  tarkistit mailojen kuntoa? Eipä tule tarkasteltua mailoja eikä varsinkaan grippejä. Ihmettelin, miksi maila ei pysy kädessä ja luistaakin jotenkin oudosti. Ei ihmekään, olihan grippi kulunut kuopalle. Sitä vain menee pelaamaan ja välillä unohtaa tarkastella välineitä. Onneksi siitä ei tule muuta vahinkoa kuin huonoja lyöntejä.  Sitä tosiaan välillä ihmettelee lyöntien epätasaisuutta. Jokainen meistä tutkii

Grippi Read More »

Scroll to Top