Kaikki alkoi siitä, että viimeisessä Raahe Golf Oy:n kokouksessa teimme päätöksen avata kenttä kesägreeneille jo 23.4. klo 11.00 alkaen. Nopeudesta huolimatta päätös tehtiin tarkan tilanneanalyysin ja asiantuntijoiden kuulemisen pohjalta. Lausunto hankittiin yhtiömme talous-, kenttä-, korona- ja sääasiantuntijoilta. Pekka Himasen tulevaisuusraporttia emme tässä yhteydessä tarvinneet. Esteitä ei tuntunut olevan ja päätös oli yksimielinen. Ajanvaraus sovittiin aukaistavaksi edeltävänä päivänä klo 15.00.
Tästäpä juolahti mieleeni, että olisi mukava kerrankin päästä kesän ensimmäisessä lähdössä päästä kiertämään kenttää. Pelko oli kuitenkin, että tavallista varausmenettelyä käyttäen se ei tule onnistumaan. Sinä aikana, kun saan salasanan syötettyä ja varauksen auki, vikkeläsormisemmat ovat varanneet jo monia lähtöjä täyteen. Piti turvautua varmuuden vuoksi toiseen menettelyyn. Tuli todistettua, että Tuomaksella on sydän paikallaan, kun hän lopulta, en muista tarkkaan monenko puhelinsoiton jälkeen, heltyi ja lupasi sijoittaa minut ja vaimoni ensimmäisiksi lähtijöiksi. Tulin kuitenkin huomaamaan, että paha saa palkkansa ja moraalittoman toiminnan seuraukset löytää edestään.
Pahat aavistukset heräsivät, kun kurvasimme Klubin parkkipaikalle, jonka olisi pitänyt olla tyhjä. Siellä oli kuitenkin yksi auto ja pysäköidessämme huomasimme sen kyljessä Ylen logon. Samalla meitä lähestyikin Ylen toimittajaksi esittäytyvä mieshenkilö, joka viatonta näytellen kysyi lupaa saada seurata meitä ykkösväylälle. Samalla hän ilmoitti myös ottavansa kuvaa pelistämme. Tiedustelu oli kohtelias, mutta jotenkin tuli sellainen tunne, että vaihtoehtoja ei taida olla.
Kun viimein saimme pelivälineet valmiiksi ja työnnyimme kohti ykköstiitä, huomasimme toimittajan jo osoittelevan meitä kohti kamerallaan. Polvien jännityksestä tutistessa jäi nokan varjoon, että turvaväliäkin pitäisi noudattaa. Eiväthän kaikki tiedä, että emme sitä kotonakaan noudata. Nukummekin samassa sängyssä joka yö.
Hermostuksissani olin vähällä jäädä jo 61 tiille, mutta huomasin virheen ja jatkoin 56:lle. Rentoa ja vapautunutta näytellen aloitin lämmittelyheilautukset. Avausmailaksi olin valinnut hybridin. En siksi, että ”hybridistrategia” on muutenkin tällä hetkellä muotia, vaan sen vuoksi, että viime syksynä kyseinen maila oli toiminut hyvin. Tarkkaan ottaen se taisi itse asiassa olla ainoa väline, jolla jotenkuten sai palloa siirreltyä eteenpäin.
Heiluteltuani jonkin aikaa toimittaja vilkuili kelloaan siihen malliin, että eikö olisi jo aika avauslyönnille. Eihän siinä mikään auttanut. Pallo tiille ja menoksi. Sain aikaan lyönnin, joka luultavasti vain hyvin etäisesti muistutti golfswingiä. Pallo oli samaa mieltä ja singahti valkoisten paalujen muodostaman rajan väärälle puolelle.
En tiedä näkikö toimittaja, mihin pallo päätyi. Ehkä ei, kun lakonista ”kolmas lähtee”- kommenttia ei kuulunut. Sen sijaan hän sanoi vaihtavansa kameran paikkaa paremmaksi ja siirtyi kuvaamaan pitkin väylää. Saattoi olla, että kasvoillani valuvat hikipisarat heijastuivat auringon valossa kiusallisesti ja kuvauskulman vaihto oli sen vuoksi tarpeen. Toinen lyöntiyritys tuotti kuitenkin tyydyttävän tuloksen, sain kuin sainkin pallon pysymään kentällä.
Näin pääsimme ensimmäistä kertaa tutustumaan television toimintaan. Uutistoimitus oli liikkeellä kevyellä kalustolla. Kamera ei ollut sellainen raskas olalla kannettava kapistus, jollaisia tavallisesti näemme urheilukilpailujen tallentajina. Nyt käytettyyn kevyempään versioon ilmeisesti mahtuu vain vähän filmiä. Sitä oli jo kulunut Tuomaksen haastatteluun, ympäristön kuvaukseen ja minun lyöntiyrityksien tallentamiseen niin paljon, että vaimoni lyöntiä ei enää luultavasti sen vuoksi pystytty näyttämään.
Toimittaja kiitteli, toivotti hyvää golfkesää, kuten mekin hänelle ja poistui etsimään muita uutisaiheita. Me jatkoimme yhtä kokemusta rikkaampina kohti ykkösen greeniä.
Seppo Routaniemi