Talkoomietteitä

Tässä päivänä muutamana päätin lähteä vaimoni kanssa Siikajoelle talkoisiin. Talvella kaadettujen puiden oksat pitäisi saada kerättyä pois ennen kauden alkua. Saimme kohteeksi neljätoista- ja viisitoista-väylien välisen metsän. Sinne mennessämme näimme eri väylillä muitakin työpareja samoissa puuhissa. Havaitsemamme parin-kolmen väylän mittainen välimatka riittänee kuitenkin hyvin ryhmien suojaetäisyydeksi ja työskentely on mahdollista ilman tartunnan vaaraa.

Päästyämme perille kohteeseen alkaa hienoinen räntäsade. Taustalta kuuluva kurkien äänekäs metelöinti ja joutsenten laulu ovat kuitenkin selviä merkkejä kesän ja pelikauden lähestymisestä.

Jonkin aikaa työskenneltyämme huomaan äkkiä olevani tutulla paikalla. Katseeni hakeutuu läheiseen katajapensaaseen. Siinähän se on, pienehkö risu, kuihtuneena ja neulaset varisseena, mutta kuitenkin männyn oksaksi tunnistettavana. Muistiini palautuu, miten se siihen pari vuotta sitten joutui.

Kilpailu, lyöntipeli HCP, oli osaltani kulkenut siihen saakka varsin hyvin. Arvion mukaan olin vielä likimain tasoituksessa 13 väylän jälkeen. Tällä väylällä kuitenkin huonon avauksen ja heikosti sujuneiden jatkolyöntien jälkeen löysin sekä pallon että itseni keskeltä metsää. Tilanne vaikutti huolestuttavalta, mutta ei ollut vielä toivoton. Greenille oli sopiva wedgen mitta. Kahden puun välistä lyötynä greenin vasen sivu oli tavoitettavissa. Väylän reunimmaiset puut eivät häiritse, pallon lentorata kulkee niiden yli ja se laskeutuu kauniisti greenille. Lippukin on sopivasti siellä vasemmassa reunassa. Neljäs toki lähtee, mutta hyvällä putilla bogi ja korkeintaan tupla, on saavutettavissa. Näin siis kuvittelin.

Totuus on toinen. Napakka lyönti singautti kyllä pallon matkaan, mutta valitettavasti väärään linjaan. Terävä osuma mäntyyn pudotti ensin pallon ja hiukan sen jälkeen tuli kuin ilkkuen alas oksakin. Harmistuneena nakkasin tuon hädin tuskin etusormen paksuisen risun läheiseen katajapensaaseen, jonka keskelle se jäi pystyyn. Siitä sen nyt uudelleen löysin.

Säästääkseni lukijat myötähäpeältä ja itseni kiusallisilta muistoilta, jätän loppuväylän osalta tarkemmat yksityiskohdat kertomatta. Totean vain, että greenin ulommaisesta nurkasta lähtenyt ja vahingossa sisään luiskahtanut putti oli koko väylän paras lyönti. Sen jälkeen korttiin merkattu yhdeksikkökin tuntui pieneltä torjuntavoitolta.

Tuollaisen väylän jälkeen kokematon pelaaja herkästi sortuu kuvittelemaan, että tilanne on korjattavissa yhdellä tai mieluummin kahdella birkulla seuraavilla väylillä. Itselläkin ajatus jo ehti välähtää mielessä, mutta hätistin sen nopeasti päästäni. Toiveiden sijaan tarvitaan viileää harkintaa ja analyyttistä ajattelua. Lyöntipaikalle tullessa näin, että lippu oli lähes keskellä. Tii oli vedetty eteen, matkaa vain vajaa 140 metriä ja lievä myötätuuli. Jarilla lienee ollut tässä kohtaa lievä mielenhäiriö aamulla kenttää virittäessään. Ei siis mailakikkailua. Kevyt ja rauhallinen lyönti vain niin pallo on greenillä.

Taaksevienti lähtikin korostetun rauhallisesti, mutta sitten tapahtui jotain. Itsehillintäni petti ja lyönnistä tuli edelliseltä väylältä saadun ylimääräisen adrenaliinin siivittämänä paniikinomainen ”kaikki peliin” riuhtaisu. Sisäisen sadattelujen sarjan loputtua kuului metsästä vähemmän mieltä ylentävää kopinaa, kun pallo pelasi bingbongia mäntyjen runkoja vasten. Lyhyen etsinnän jälkeen pallo löytyikin ja melkein samasta  paikasta, missä muutamaa lyöntiä aiemmin jo olin ollut. Tästä eteenpäin muistot alkavat saada sen verran tummia sävyjä, että lienee paras siirtyä ajassa suoraan klubille.

Kisaruokana oli erittäin herkullinen lohikeitto. Jo sitä nauttiessa osa pelin aiheuttamasta harmituksesta alkoi haihtua. Kilpakumppaneiden kanssa päivän tapahtumia kerratessa heräsi myös vähitellen tunne, että ei vielä kannata mailoja myydä. Pari-kolme hyvää avausta huonojen sijaan ja jos muutama raffin puolelle sortunut pallo olisikin päätynyt väylälle ja vielä jos olisi puttilinjoja onnistunut lukemaan vähän paremmin, niin sitähän kamppailisi voitosta tai ainakin kärkisijoista. Viikon päästä on onneksi uusi kilpailu.

Olin päässyt matkaan ihan loppupäässä, joten palkintojen jako alkoi heti ruokailun päätteeksi. Kilpailussa ansioituneet saivat palkintonsa. Voittajat muistivat puheissaan kiittää kanssakilpailijoitaan, sponsoreita, säätä ja keittiöhenkilökuntaa. Mainittiin myös, että kenttähenkilökunta oli tehnyt oivallista työtä, greenit olivat tasaiset ja väyliltä oli hyvä pelata. Hyvä vihje sekin seuraavia kilpailuja ajatellen.

Kun ablodit olivat vaienneet, astui odotetusti onnetar peliin. Ensimmäinen tuloskortti nostettiin ja kuinka ollakaan se kuului minulle. Pallopaketti, ProV1 sponsorin logolla, vaihtoi omistajaa. Päivä oli lopullisesti pelastettu.

Näitä muistellessa päivä oli kulunut kuin siivillä. Metsä oli puhdistunut oksista. Väylän reunaa koristivat komeat risukasat. Räntäsadekin oli jo aikaa sitten tauonnut. Vielä kuin pisteeksi iin päälle kaivoimme esiin termarikahvit repusta. Ei lainkaan hullumpi päivä. Melkein kuin olisi kilpailun voittanut.

Seppo Routaniemi

Vieritä ylös