Raahentienoon Golfille uusia kapteeneja

RTG:n viime hallituksen kokouksessa käsiteltiin seuran ja juniorikapteenin valintaa.

Junioritoiminta on seurassa kovassa nosteessa. Toimikunta ja ohjaustoiminta on kehittynyt vuosi vuodelta. Hallitus vahvisti uuden toimikunnan jäseniksi Sauli Mankisen (pj), Jari Ala-ahon, Jan Ahon, Jari Lyytikäisen ja Maiju Miilukankaan. Samalla junioreille valittiin kapteeniksi Maiju Miilukangas.

Seuran kapteenina toiminut Hannu Tanner ilmoitti kauden päätteeksi, että voisi antaa viestikapulan seuraavalle. Seuran hallitus käsitteli asiaa kahdessa kokouksessaan ja yksimielisesti päätettiin kutsua tehtävään Sauli Mankinen. Sauli vastasi myöntävästi kutsuun ja aloittaa seuran kapteenina. Sauli toimii tällä hetkellä erittäin aktiivisesti seuran hallituksessa sekä juniorityössä ja on myös osakeyhtiön hallituksessa. Pelaamisen Sauli on aloittanut 2000-luvun taitteessa ja on monelle meistä varmasti tuttu.

Kiitoksia Hannulle tehdystä vaativasta työstä seuran kapteenina ja onnea uusiin pesteihin Maijulle ja Saulille.

Scroll to Top