OP Open

Viime viikonloppuna pelattiin perinteinen OP Open. Kilpailussa oli kolme sarjaa: Naiset Pb, Miehet B Pb ja Miehet A Lp Hcp. Kilpailu pelattiin hiukan koleassa kelissä, mikä näkyi osallistujamäärässä. Naisten sarjan kolmas oli Suoma Rautio 29 pisteellä ja hopealle pelasi Vuokko Piirala 32 pisteellä. Voiton vei Susanna Ypyä 33 pisteellä.

Miesten B-sarja pelattiin niin ikään pistebogeynä. Kolmas sija napattiin 34 pisteellä, jonka pelasivat Jari Kinnunen ja Kalle Arvio. Arvio sijoittui kuitenkin kolmanneksi paremman tasoituksensa turvin. Toiseksi itsensä pelasi Seppo Routaniemi tuloksella 36 pistettä ja voittoon niin ikään kokenutta kaartia edustanut Pertti Nissinen 40 pisteellä.

Miesten A-sarjassa pelattiin tasoituksellista lyöntipeliä. Kolmas tuloksella 71 lyöntiä oli Lauri Kari KaG:stä. Toiseksi pelasi RTG:n Tapani Heikkilä 70 lyönnillä ja voittoon OGK:n Panu Romppainen 61 lyönnin tuloksella. Kilpailussa oli erikoiskilpailuina pisin draivi, jonka vei Lauri Kari sekä lähimmäs lippua kisa, joka oli Seppo Routaniemen heiniä.

Vieritä ylös