Fellman open Vuorisen juhlaa

Fellman Best Ball voittajat Tommi Vuorinen ja Jyri Seppälä . Vuorinen voitti myös yksilökisan Fellman Openin.

Lauantaina pelattiin kentällämme perinteinen Fellman Open, jonka avulla kerätään varoja stipendirahastolle. Rahastolla tuetaan alueemme korkeakouluopiskelijoita. Tänä vuonna Fellman Open ja Fellman Best Ball -tapahtumalla kerättiin varoja n. 2000 €. Lauantaista luvattiin todella sateista, mutta onneksi sää oli ennustetta huomattavasti parempi. Vain kilpailun loppupäässä aloittaneet saivat pelata vesisateen saattelemana. Kilpailussa pelattiin kaksi kisaa yhtä aikaa, yksilökilpailu ja joukkuekisa (bestball). Kilpailuihin osallistui yhteensä 60 pelaajaa. Joukkuekilpailun kolmanneksi tulivat Pekka Pihlajaniemi ja Jan Aho tuloksella 46 pistettä. Toiseksi pelasivat Teemu Ervasti ja Juha Honkala 47 pisteellä ja voittajakaksikko oli Tommi Vuorinen ja Jyri Seppälä 53 pisteellä.

Yksilökilpailussa kärkikolmikko muodostui seuraavasti: 3. sija Veikka Heikkinen (OGK) 37 pistettä, 2. sija Jan Aho 37 pistettä ja voittoon pelasi Tommi Vuorinen 41 pisteellä.

Erikoiskilpailuja oli kaksi kappaletta pisin draivi väylällä 7:n ,jonka voitti Veikka Heikkinen . Lähimmäs lippua väylällä 15, jossa taitavin oli Ritva Mattila.

Vieritä ylös