19.8.2025 juhlistettiin Raahentienoon Golf ry:n neljäkymmentävuotista taivalta.

Klo 9.30 puheenjohtaja Jan Aho toivotti Texas Scrambleen osallistuvat 42
joukkuetta tervetulleiksi ja lähetti heidät matkaan yhteislähdöllä.

Nälkäiset kisaajat pääsivät nauttimaan kebab-pyttipannua kierroksen jälkeen.

Saunan jälkeen naiset kaunistautuivat ja miehet laittoivat kauluspaitaa
päälleen, jotta olisivat edustuskelpoisia varsinaisen illallisen ja
juhlan alkaessa. Alkumalja kohotettiin Jan Ahon johdolla, minkä jälkeen
pöytiin tarjoiltiin kalatartaria saaristolaisleivällä ja salaatilla.
Pääruoaksi oli naudan uunipaistia pippurikastikkeella, perunoita ja
uunikasviksia, ja lopuksi kakkukahvit.



Seppo Routaniemen pitämä juhlapuhe kuljetti yleisön halki
vuosikymmenten hauskojen ja joskus dramaattistenkin muistojen kautta.

Puheenjohtaja Antti Tiitola toi terveiset ja onnittelut Suomen Golfliitosta 40-vuotiaalle seurallemme.

Tilaisuudessa jaettiin ansiomerkkejä sekä Golfliiton, että seuran taholta. Juhlavuonna oli päätetty muistaa henkilöitä, jotka ovat omalta osaltaan tehneet pyyteettömästi työtä yhteisömme eteen menneinä vuosina.
Kuten monesti ennenkin, tämäkin juhla todisti, että seuramme suurin
voimavara on yhdessä tekemisen ilo. Pienestä alkanut ajatus on 40
vuodessa kasvanut lähes 800 jäsenen golfseuraksi, johon jokainen on edelleen
tervetullut.
Suomen Golfliiton ansiomerkin saivat:
Kalle Arvio, Pronssinen
Juha Kaijankoski, Pronssinen
Kari Salonpää, Pronssinen
Seppo Routaniemi, Pronssinen

Seuran ansiomerkin saivat:
Jorma Heikkilä, Kultainen
Juha Kaijankoski, Kultainen
Sauli Mankinen, Kultainen
Marja Nissinen , Kultainen
Jan Aho, Hopeinen
Jari Ala-aho, Hopeinen
Seppo Haimi, Hopeinen
Risto Hakala, Hopeinen
Ilkka Ketola, Hopeinen
Tuomas Ketola, Hopeinen
Matti Riikola, Hopeinen
Leo Aho, Pronssinen
Virpi Heikkilä, Pronssinen
Merja Hammar, Pronssinen
Veikko Ketola, Pronssinen
Pertti Nissinen, Pronssinen
Kirsti Norberg, Pronssinen
Kari Norberg, Pronssinen
Else Konttila, Pronssinen
Hannu Konttila, Pronssinen
Timo Orava, Pronssinen
Pekka Pihlajaniemi, Pronssinen
Tuula Routaniemi, Pronssinen
Harry Sanaksenaho, Pronssinen
Gabrielle Vierimaa, Pronssinen
Susanna Ypyä, Pronssinen

Itse juhlakilpailussa tehtiin kovat tulokset kilpailumuodolle tyypillisesti. Par-tuloksella sijoittui tuloslistalla vasta sijalle 26. Kymmenen parhaan joukkoon pääsyyn tarvittiin tulos -6. Päivän kärkitulos oli -9, johon ylsi neljä joukkuetta. Paremmuus ratkaistiin tasoitusten perusteella. Juhlakisassa neljänneksi tulleessa joukkueessa pelasivat Tatu Rossinen, Arttu Ypyä ja Janne Ypyä.

| Päivän kolmansia olivat Vili Mattila, Juho Rautio ja Tommi Vuorinen. |

Hopeajoukkue: Samuel Ristolainen, Hannu Tanner, Essi Viitanen.

Päivän voittajat: Nico Hinkula, Miika Pussila, Tatu Satokangas.
Tunelmia päivästä









