Pelaaja Ensin-kyselyn tulokset 2022

Keskiviikkona purettiin Golfliiton avustuksella Pelaaja Ensin -jäsenkyselyn tulokset. Tuloksia oli kuulemassa – osa paikan päällä ja osa Teams-yhteyden välityksellä- seuramme ja osakeyhtiön hallitus sekä palvelutuottajat. Palautteen liitosta meille oli purkamassa Aarni Nordqvist ja seuramme tukihenkilö Kirsi Erofejeff-Engman. 

Kysely toteutettiin kolmatta kertaa samalla konseptilla. Kysymyspatteristo lähetettiin jäsenille kahdessa erässä: heinä- ja syyskuussa. Edellisen kerran kysely toteutettiin vuonna 2019. Pitkäjänteinen työmme näkyy antamassanne palautteessa ja ylsimmekin miitaustuloksissa uuteen NPS-ennätyslukemaan NPS-asteikon ollessa +72 (NPS-suositteluindeksi*)

*NPS®️ eli Net Promoter Score tarkoittaa suositteluindeksiä eli sitä, kuinka todennäköisesti jäsenet suosittelisivat seuraa, tuotetta tai palvelua ystävilleen tai kollegoilleen. NPS-asteikko on -100 – +100.

Kauden 2022 jäsenkyselyn tulokset

Kyselyyn vastasi 179 jäsentämme
Saimme palautetta 41 % kaikista kutsun saaneista
NPS-suositteluindeksi 72
Raahentienoon Golf sijoitus oli 5/83, Suomessa tutkimukseen osallistuneiden kenttien joukossa

Tutkimuksen tulokset vuosina 2018, 2019 ja 2022.

Kauden 2022 vieraspelaajien kyselyn tulokset

Kyselyyn vastasi 244 vieraspelaajaa
Saimme palautetta 36 % kaikista kutsun saaneista
NPS-suositteluindeksi 59
Raahentienoon Golf sijoitus oli 23/76, Suomessa tutkimukseen osallistuneiden kenttien joukossa

Kauden 2022 uusien jäsenten kyselyn tulokset

Kyselyyn vastasi 23 vieraspelaajaa
Saimme palautetta 26 % kaikista kutsun saaneista
NPS-suositteluindeksi 43
Raahentienoon Golf sijoitus oli 45/97, Suomessa tutkimukseen osallistuneiden kenttien joukossa.

Omien ja vieraspelaajien vastauksissa bunkkerit nousivat esille kehityskohteena. Tulosten pohjalta aloitimmekin jo syksyllä selvityksen bunkkereiden kunnostamisesta ja niiden tuomista kustannuksista 1- ja 2-väylien osalta. Nyt talven aikana katsomme, miten tätä työtä jatketaan.

Valtava kiitos aktiivisesta vastaamisesta ja palautteesta! Palautteenne on todella tärkeää ja antaa suntaviivoja yhteisömme kehittämiseen.  Tulokset olivat todella hyvät ja niissä näkyy pitkäjänteinen tekemisemme kentän ja seuratoimintojen piirissä. Kun näin pienenä yhteisönä olemme viiden parhaan joukossa koko Suomen mittakaavassa, on tästä hyvä jatkaa.
Vielä kerran iso kiitos kaikille vastanneille!

Tarkempi tulos esittely tästä.

Scroll to Top