Järjestimme pelikaudella 2024 jälleen Pelaaja Ensin -kyselyn sekä omille jäsenille että vieraspelaajille. Vuoden 2024 jäsenkyselyyn saimme yhteensä 135 vastausta.
Hyvää palautetta kansalliseen tasoon verrattuna saimme erityisesti kenttämme kapasiteetista, klubitalosta sekä ravintolasta/proshopista. Kenttämme kapasiteetti koettiin hyväksi erityisesti vapaiden peliaikojen saatavuuden muodossa ja keskimäärin hyvin rullaavasta pelinopeudesta.
Kehitettävää meille jäi erityisesti viheriöistä, jotka valitettavasti olivat kaudella 2024 huomattavasti aiempia vuosia heikommassa kunnossa talven jääpoltteen johdosta ja lähtivät osin kasvuun vasta myöhään loppukaudesta. Kauden aikana viheriöille tehtiin useita hoitotoimenpiteitä ja loppukaudesta ne myös holkitettiin. Myös bunkkereista saatu palaute oli heikkoa, mutta niiden osalta kehityssuunnitelma lähivuosille on jo tehty tilanteen parantamiseksi. Muilta osin kenttäämme ollaan oltu tyytyväisiä.
Kokonaisuudessaan NPS-lukumme oli 59 ja sillä olimme vastanneista seuroista sijalla 29, kun vastaajia oli 85. Palaute on meille erityisen tärkeää toiminnan kehittämisen kannalta, eli kiitämme kaikkia vastanneita. Alla vielä muutamia vapaan sanan nostoja kyselystä:
”Peliajan saa hyvin. Kenttä on siisti ja hyvin hoidettu.”
”Sopivan rento meininki.”
”Koen itseni tervetulleeksi golfyhteisöön. Ilmapiiri on hyvä ja avoin.”
”Todella mukava ja leppoisa ilmapiiri.”
”Lyhyelläkin aikavälillä pääsee pelaamaan.”

