Osakeyhtiön kuulumiset

Kausi lähestyy loppuaan ja osakeyhtiön hallituksen on aika kertoa tulevista muutoksista kentällä. Päätöskisan jälkeen otamme väylät 11 ja 12 muutosten kohteeksi.  Aloitamme bunkkereiden parannukset kyseisillä väylillä. Samalla teemme hiukan faceliftiä väylille. Tämä on ensimmäinen osuus isommasta bunkkereiden läpikäynnistä kentällä, johon olemme varautuneet tulevina vuosina.

Väylällä 11 avaamme ojan vasemmassa reunassa ja poistamme siitä muutaman puun, jotta pallon havaitseminen on helpompaa avauslyönnille ja eteneminen nopeutuisi. Väyläbunkkerin muotoilemme uudelleen ja yhdistämme ne yhdeksi isoksi bunkkeriksi. Griinibunkkerit käydään myös läpi ja vaihdamme niihin uudet bunkkerihiekat.

Väylällä 12 poistamme kolme bunkkeria ja kolmelle teemme uudelleenmuotoilua ja hiekan vaihdot. Samalla muotoilemme väylän dogleg-aluetta uudelleen tekemällä waste-alueen sisäkurviin.

Muotoilemme myös väylän 10 bunkkerin uudelleen, jotta vesiongelma poistuu sen etuosasta.

Kantoja poistetaan myös kauden päätyttyä väyliltä 1 ja 18.

Tänä vuonna suoritamme myös griinien holkituksen, joka vaikuttaa pelaamiseen kentällä loppukauden aikana. Tällä pyrimme varmistamaan griiniruohon paremman kasvun ensi kaudelle.  

Saimme myös muutama viikko sitten valmiiksi putkilinjan joelta, jolla turvaamme jatkossa vedensaannin kentälle. Samalla saimme valmiiksi kentän pumppaamon modernisoinnit, jotta kentän kastelun määrä voidaan tuplata ensi kaudella.

Myös muita asioita pyritään viemään eteenpäin vielä syksyn aikana, jos vain kelit ovat suosiollisia töiden etenemiseen.

Puheenjohtaja
Juha Kaijankoski
Raahe Golf Oy

Scroll to Top