Juhlavuoden tapahtumia

Kuluvalle juhlavuodelle on suunniteltu kilpailukalenteriin merkittyjä tapahtumia pitkin vuotta. Päätapahtumana on juhlakilpailu. Juhlavuoden kunniaksi kentälle on anottu ja saatu myös senioreiden isot tapahtumat, eli Aluetourin ensimmäinen osakilpailu 3.6. sekä Suomen Golfseniorien kesäpäivät 15.7.

Siikajoen kentällä on aikojen saatossa nähty ”virallisten” kilpailujen ohessa myös jäsenten tuomia tapahtumia. Useamman kuin kerran ykköstiillä on nähty lähtöryhmä, jossa honorissa pelin aloittaa tasavuosikymmentä viettävä pelaaja. Honori todennäköisesti on pysynyt läpi kierroksen, joko pelitaitojen johdosta tai solidaarisuudesta päivänsankaria kohtaan.

Yhdeksänkymmenluvun puolivälin paikkeilla seuran naisilla oli vilkasta toimintaa. Esimerkkinä tästä vaikkapa ”Hame- ja hattu-kisat” joista muutama kuva ohessa. Vanhan klubin seutu palautuu näistä hyvin mieleen. Silloisen päätösväylän (nykyinen kuutonen) punainen tii oli ruusupensaiden ympäröimä. Kesällä pensaat kukkivat runsaina ja syksyisin saattoi pensaasta napata marjoja suuhunsa energiaa antamaan.

Jos jäsenillä on ideoita joihinkin extra-tapahtumiin tälle vuodelle, niin nyt olisi hyvä aika tehdä ehdotuksia. Niitä voi tehdä RTG:n hallituksen jäsenille.

Scroll to Top