Raahentienoon Golfin Jan Aho pelasi ykköseksi Siikajoella käydyssä SSAB Openissa. Kesän kuumimpiin kisoihin jo vuosien ajan kuulunut tapahtuma keräsi jälleen kerran tukun kovia pelimiehiä muualta Suomesta.
Mukana oli myös viime kesän mestari Juho Selesniemi Katinkulta Golfista, mutta miehen oli tyytyminen tällä kertaa kakkostilaan, kun Aho kiesi kentän upeasti tulokseen yksi alle parin, 71 lyöntiä. Selesniemi pelasi kentän tulokseen 73 lyöntiä (+1), joten marginaaliksi muodostui lopulta kaksi lyöntiä. Kisan kolmanneksi pelasi Katinkulta Golfin Perttu Paakkola tuloksella 75 lyöntiä (+3).
Jan Aho teki kierrokselle kaksi birdietä ja yhden bogin. Muutoin mies tehtaili varmat parit kentän jokaiselle reiälle. Birdiet etuysillä väylille 1 ja 6. Kisan ainoa bogi tuli takaysillä reiälle 17.
SSAB Openin B-sarja pelattiin tasoituksellisena lyöntipelinä, ja voiton vei RTG:n Mikko Koivisto tuloksella 67 lyöntiä (-5). Sarjan kakkonen oli Kyösti Kangas tuloksella 69 ja kolmas oli Tommi Vuorinen tuloksella 71 lyöntiä. B-sarjassa tulostaso nousi varsin hyväksi, sillä viiden sakkiin vaadittiin tasoituksellinen tulos alle kentän parin.
Kilpailussa pelattiin myös senioreiden sarja, jossa voiton vei Tapani Niemelä tuloksella 67 lyöntiä. Kakkonen oli Kauko Härmä tuloksella 72 ja kolmas oli Kari Lahtinen tuloksella 73.
Tulokset:
A-sarja lyöntipeli scratch; 1. Jan Aho 71 lyöntiä, 2. Juho Selesniemi 73, 3. Perttu Paakkola 75, 4. Matti Salmela 83, 5. Kyle Pudas 83, 6. Daniel Heikkinen 84, 7. Riikka Still 86, 8. Hannu Tanner 88, 9. Ville Salmela 89, 10. Tatu Satokangas 92. Sarjassa mukana 13 pelaajaa.
B-sarja lyöntipeli hcp; 1. Mikko Koivisto 67 lyöntiä, 2. Kyösti Kangas 69, 3. Tommi Vuorinen 71, 4. Elisa Lukkarinen 71, 5. Toivo Pajala 71, 6. Pasi Luovi 74, 7. Juha Jokisaari 77, 8. Juha Huhtala 78, 9. Timo Viitanen 78, 10. Jari Kinnunen 78. Sarjassa mukana 14 pelaajaa.
Seniorit lyöntipeli hcp; Tapani Niemelä 67 lyöntiä, 2. Kauko Härmä 72, 3. Kari Lahtinen 73, 4. Mikko Okkonen 73, 5. Paavo Pirttiaho 73, 6. Hannu Konttila 73, 7. Auvo Eilola 74, 8. Marja Nissinen 74, 9. Tauno Huhtaniemi 76, 10. Pentti Paakki 76. Sarjassa mukana 25 pelaajaa.

