Härmä harjasi legendaarisen Smastersin nimiinsä

Raahentienoon Golfin kesä-heinäkuun vaihteeseen on jo yli 20 vuoden ajan kuulunut legendaarinen kutsukilpailu Smasters. Lähes nimikaimansa tapaan, kisan voittaja pukee päällensä vihreän takin ja lisäksi luvassa on pyttyä sekä maallista mammonaa.

Tämän suven Smastersin voiton vei Raahentienoon Golfin kapteeni Kauko Härmä, joka pelasi tasoituksellisessa lyöntipelissä tuloksen neljä alle parin. Tulos takasi 200 euron palkintoshekin kahden lyönnin erolla ennen Juho Rautiota ja Kalajoen Kalle Turpeista.

Kisan neljänneksi pelasi Pauli Kyröläinen tuloksella yksi alle, minkä jälkeiset sijoitukset menivät jo plussan puolelle.

Smasters pelattiin ensimmäisen kerran kesällä 2003, eli vuosirenkaita on tapahtuman runkoon jo kertynyt. Kisa on tunnettu myös hulppeista erikoispalkinnoista. Tapahtuman alkuaikoina Smastersissa oli palkintona jopa hole in onesta henkilöauto, mutta kukaan ei päässyt koskaan autoon käsiksi. Ensimmäisellä kerralla kun auto oli jaossa, Toyota Corolla huutokaupattiin kilpailun jälkeen yhteiseksi hyväksi. Liki WRC-varustellun Corollan huusi muuan Leppätie Racing Team reilulla 500 euron summalla.

Tulokset: 1. Kauko Härmä 68 lyöntiä, 2. Juho Rautio 70, 3. Kalle Turpeinen 70, 4. Pauli Kyröläinen 71, 5. Paavo Pirttiaho 73, 6. Jan Aho 74, 7. Jari Ala-aho 74, 8. Juhani Enovaara 74, 9. Harri Viitanen 74, 10. Kauko Kukkonen 74. Kisassa mukana 59 pelaajaa.

Erikoiskilpailut:

Pisin draivi väylä 3: Jari Ala-aho, 264 metriä.

Lähin draivi väylä 2:Tuomas Ketola, noin 7 metriä.

Lähimmäs lippua: Väylä 4 Jan Aho, 1.10 metriä (par-putti 2,20 metriä), väylä 8 Juhani Enovaara, 3.61, väylä 13 Jari Ala-aho, 2,27 metriä, väylä 15 Harri Tuomikoski, 2,24 metriä.

Eniten birdiejä: Jan Aho, 4 kappaletta, jotka tulivat viimeisellä 6 reiällä.

Paras scratch: Jan Aho, 73 lyöntiä.

Scroll to Top