Puttikoulutusta tarjolla Raahen golfhallilla
Puttikoulutusta tarjolla Raahen golfhallilla Read More »
Nyt on hyvä mahdollisuus avata uusi golfkausi huhtikuun lopussa Puolan Sand Valleyssa. Matkaan lähdemme Oulusta torstai aamuna ja paluu sunnuntaina. Perillä olemme jo ennen puoltapäivää, joten iltapäivälle on varattuna ensimmäinen kierros. Myös sunnuntaina aamupalan jälkeen ehdimme pelata kierroksen ennen kotiin lähtöä. Ja toivotaan, että Siikajoen kenttä aukeaa heti matkan jälkeen toukokuun alussa. Lataa tulostettava esite
Opetus- ja pelimatka Sand Valleyhin Read More »
Raahe Golf Oy on päättänyt kehittää harjoittelualuetta ja sopinut Halte Oy:n kanssa lyöntikatoksen rakentamisesta. Katos sisältää neljä lyöntipaikkaa ja se valmistuu kesäkuun alkuun 2024 mennessä. Katos on ollut pitkään toivelistalla ja on erittäin mukavaa, että viimein pääsemme toteuttamaan katoshankkeen. Samalla rangelle tulee targetgriini yhteistyössä Pihagolfin kanssa. Targetgriini valmistuu niin ikään ensikauden alkuun. Näillä investoinneilla annamme
Rangen kehitysaskeleita Read More »
Lauantaina 14.10 oli tarkoitus järjestää kenttätalkoot, mutta siirrämme talkoopäivää viikolla eteenpäin kelien ja kentän märkyyden takia. Uusi päivämäärä syystalkoille on siis lauantaina 21.10. Nähdään talkoissa!
Syystalkoiden ajankohta muuttuu Read More »
Viikkotiedotteen pääset lukemaan tästä. Loppusyksyn lähdöt tiiltä 10. Lisäksi autojen käyttö on kielletty etuysin osalta.
Viikkotiedote viikolle 40 Read More »
Pelaaja Ensin -jäsenkyselyn toinen kierros käynnistyy tiistaina 26.9. ja vastausaikaa on 11.10 saakka. Pyydämme kaikkia kyselyn vastaanottajia vastaamaan kyselyyn, sillä jäsenistön palaute on tärkeää toimintamme kehittämisen kannalta.
Jäsenkyselyn toinen kierros starttaa Read More »
Ensi viikon sunnuntaina pelataan RTG Eclectic 18r Pb. Viikkotiedote löytyy tästä linkistä.
Viikkotiedote viikolle 39 Read More »
Viime viikonloppuna otettiin jälleen mittaa Sinisen(kapteeni Kauko) ja Punaisen(kapteeni Susanna) joukkueen välillä Komppa Cupin voitosta. Mukana oli 24 pelaajaa, jotka pelasivat bestballia, greensomea, foursomea ja scramblea reikäpeleinä. Perjantain jälkeen Punaiset johtivat 3,5p/0,5p . Lauantaina Siniset tasoittivat puntteja ja olivat enää pisteen päässä Punaisista. Lauantai-ilta oli siis pyhitetty erilaisille rentoutumisharjoitteille, pelistrategioiden luomisille ja hiomisille, kun sunnuntaina
Viikon 38 viikkotiedote luettavisssa tästä.
Viikkotiedote viikolle 38 Read More »