Raahentienoon Golfin uusi kapteeni ei esittelyä kaipaa, mutta esitellään mies siitä huolimatta.
Aleksi Heikkilä, 33, on syntyperänen siikajokinen, joka asuu kylällä myös tätä nykyä, eikä omien sanojensa mukaan ole ihan heti muualle muuttamassa.
”En lähde mihinkään, ellei kukaan hae pois”, kapteeni kommentoi.
Heikkilä on työskennellyt Siikajoen klubitalolla erilaissa tehtävissä jo vuosia. Jos on halunnut caddiemasterin palveluita tai kierrosta edeltävän virvokkeen, on melkeinpä väistämättä ollut miehen kanssa tekemisissä. Silti tai paremminkin juuri siksi Heikkilä on loistava valinta seuran mieskapteeniksi.
”Hämmentävä olo. Kun Jan (puheenjohtaja Aho) soitti kokouksen jälkeen, niin ihan puskista se tuli. Sanoin, että yön yli pitää miettiä, koska asia ei ollut käynyt ikinä mielen vieressäkään. Soitin Susannalle (naiskapteeni Ypyä) ja siinä tuli puheeksi, että aika harva tuntee jäsenet niin hyvin kuin minä”, Heikkilä kertoo.
Heikkilä aloitti golfin kesällä 2003. Valinta kapteeniksi tarkoittaa sitä, että luottoa löytyy sekä seuran luottamishenkilöiltä ja perusjäseniltä.
”Kyllähän siinä jo kavereiden kanssa naureskeltiin, että nyt viimeistään on tullut vanhaksi, kun kapteeniksi kysyivät. Edelliset kapteenit kun ovat olleet selvästi minua kokeneempaa sukupolvea.”
Heikkilä on golfin pelaajana varsin etevä, joskin laji itse on jäänyt harrastaessa vähän sivurooliin.
”Eihän se mikään salaisuus ole, että yhteisö ja kentällä pyöriminen on ollut minulle tärkeämpää kuin itse laji. Pelaaminen tietysti kiinnostaa, mutta ei sitä enää takavuosien tavoin harjoitella. Vaikken välillä pystynyt edes pelaamaan, niin yhtä kesää lukuun ottamatta jokainen on mennyt kentällä.”
Kapteenin mukaan Siikajoen golfkenttä on uniikki maalaiskenttä, jota on kehitetty vuosien saatossa järkevästi.
”Jos jostain syystä tulisi muualle lähtö, kopsisin varmaan palloa myös siellä, mutta Siikajoki on minun kenttäni – aina.”
No mitäpä kapteeni Heikkilä tulee tekemään uudessa roolissaan Siikajoella?
”No, nythän sitä edustetaan jäsenistöä, niin ihan ensiksi pitää kiinnittää huomiota omaan toimintaan ja käytökseen. Jos risuja ja ruusuja tulee pelaajilta, ne välitetään eteenpäin. Mutta ei omaa toimintaa tarvinne hirveästi muuttaa, kun kerran vanhoilla näytöillä on valituksi tullut. Joskus pitää olla esillä tilanteissa, jossa se ei välttämättä ole niin mukavaa. Jokainen kapteeni tekee hommasta itsensä näköisen. Toki edustustehtäviä on jonkin verran muuallakin.
Ei niin mukavat tilanteet voivat olla esimerkiksi pelaajien välisiä erimielisyystilanteita, joihin tulisi aina löytää ratkaisu, jolla jokainen pääsee eteenpäin.
”Kentällä pyörin paljon, vaikken pelaisikaan. Koitetaan olla saatavilla ja tavoitettavissa mahdollisimman hyvin. Kai tässä on jonkinmoinen ”come back” käynnissä vähemmän pelattujen kesien jälkeen”.

