Viippola osakaskisan valtias – tulostaso nousi avauskisasta


Tuuli saattaa olla golffarille turmiollista – olkoonkin, että myötäiseen on mukavaa paukutella. Raahentienoon Golfissa lauantaina pelattu Raahe Golf Oy:n osakkaiden välinen kilpailu osoitti, että kun vähemmän merituuli hönkii, nousee klubipelaajan tulostaso nopeasti. Edellisviikon voittotuloksella, 32 pistettä, ei nimittäin olisi osakaskisassa päästy edes viiden sakkiin, ja kymmenen kärkeenkin olisi menty vain rimaa hipoen.

Osakaskisan voiton vei Risto Viippola 37 bogipisteellä. Erityisesti ulosmeno sujui Viippolalta hyvin, kun mies keräsi etuysiltä mainiot 20 pistettä. Takaysin 17 pistettä riitti lopulta voittoon ennen Auvo Eilolaa, jonka tuloskorttiin saatiin yhteensä 35 pistettä.

Kisan kolmas oli Tauno Huhtaniemi 34 pisteellä, ja tuloksessa saattoi maistua makean lisäksi hieman katkeruutta mahtavan 21 pisteen etuysin jälkeen. Kisan neljäs oli Armi Myllymäki (35 slo) ja viides Kauko Härmä (34).

Osakaskisaan osallistui yhteensä 37 pelaajaa. Lähipäiville saadaan sitten mielenkiintoista seurattavaa, kun RTG:n reikäpelimestaruuksien avauskierrokset alkavat 1. kesäkuuta.

Tulokset yleinen pb: 1. Risto Viippola 37 pistettä, 2. Auvo Eilola 35, 3. Tauno Huhtaniemi 35 slo, 4. Armi Myllymäki 35 slo, 5. Kauko Härmä 34, 6. Elisa Lukkarinen 34 slo, 7. Else Konttila 34, slo, 8. Jari Kinnunen 34 slo, 9. Seppo Routaniemi 32, 10. Mikko Okkonen 32 slo.

Kaikki tulokset RTG:n verkkosivuilla välilehdellä ”kilpailut”.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on IMG_2219-768x1024.jpg

Reikäpelimestaruuksista pelataan jälleen. Reikäpelikaaviot nähtävillä kilpailukalenterissa.

Scroll to Top