
Raahentienoon Golfissa pelattiin viime viikolla junioritoiminnan vuoksi. Virallisesti Junioritoiminnan tukitoimintakilpailu sponsored by Tietokeskus -nimellä pidetyn tapahtuman osanottomaksut ohjataan – yllätys, yllätys – Raahentienoon Golfin junioritoiminnalle.
Kisaan saatiin kaikkiaan 45 pelaajaa, mikä vähintäänkin mukava määrä.
”Reilu tonni saatiin junioritoimintaan ja sillä saadaan taas ihan mukavasti ostettua välineitä tai hankittua mitä tahansa muuta mitä toimintaan tarvitaan. Kaikki on eteenpäin. Tapahtuma pidettiin nyt toisen kerran ja kannattaahan tällaista toimintaa tehdä jatkossakin. Pelaajien palkinnot sponsoroi Tietokeskus, mikä mahdollistaa sen, että osallistumismaksut voidaan ohjata junioreille, kertoo Raahentienoon Golfin puheenjohtaja Jan Aho.
Tasoituksellisen pistebogeykilpailun voitto irtosi tällä kertaa 39 pisteellä, jonka tehtaili Jesse Sipola erinomaisen sisääntulon ansiosta. Ensimmäiset 9 reikää Sipola pelasi 16 pisteeseen, mutta takalenkiltä irtosi komeat 23 pistettä. Näin voitto tuli lopulta pisteen erolla ennen Juha Jokisaarta, Daniel Heikkistä ja Pauli Piiralaa, jotka tehtailivat päivän aikana tuloksen 38.
Tulokset: 1. Jesse Sipola 39 pistettä, 2. Juha Jokisaari 38, 3. Daniel Heikkinen 38, 4. Pauli Piirala 38, 5. Marja Nissinen 37, 6. Mika Alasuutari 36, 7. Riikka Still 35, 8. Else Konttila 35, 9. Jukka Ylilauri 35, 10. Hannu Tanner 34. Kisassa mukana 45 pelaajaa.
