Raahentienoon Golf pelasi viikonvaihteessa mainiosti Pyhäjärvellä St Lake Golfissa käydyissä neljän seuran ottelussa. Kolme kertaa aiemmin 2000-luvulla kisan voittanut RTG julistettiin tälläkin kertaa mestariksi, mutta seuraavana päivänä tehdyn tarkastuslaskennan jälkeen todettiin, että Siikajoelle matkannut kiertopalkinto tuleekin palauttaa isännille.
RTG oli kisassa mukavalla sekoituksella kokeneita ja nuoria pelaajia ja varsinkin nuoriso-osasto sai seuran ladykapteeni Susanna Ypyältä tunnustusta.
”Tosi mukavaa, että saatiin nuoria mukaan ja he esiintyivät todella edukseen. Kyllä noiden kanssa kehtaa reissata”, Ypyä kertoo.
St Lake Golf oli kisapäivänä erinomaisessa kunnossa – paremmassa kuin kenties koskaan aiemmin.
”Ainakaan tässä samassa kisassa ei kenttä ole ollut noin hyvä, kertoo Jari Ala-aho, RTG:n kantava voima ja vuosikymmenten kisakokemuksen omaava pelaaja.
RTG todellakin julistettiin lauantaina voittajaksi ja seuran kapteeni Kauko Härmä piti pokaalin kanssa voittopuheen. Ilmeisesti laskukoneeseen tartuttiin vasta pyhänä, kun kävi ilmi, että tuloksena olikin lopulta kakkossija.
Pelisää Pyhäjärvellä oli mainio ja tulostaso oli hyvä. Mainittakoon tässä kohtaa, että Kalajoki Golfin Tuomas Törnvall pelasi kierroksen par-tulokseen.
Tulokset: St Lake Golf Club 308 pistettä, 2. RTG 286, 3. KLG 276, 4. NSG 265. Kisassa laskettiin viiden parhaan pelaajan sekä tasoitukseton että tasoituksellinen pistebogeytulos.

