SENIORITOIMIKUNNAN PUHEENJOHTAJAN BLOGI

Tämä aika vuodesta on jokaiselle golfin harrastajalle täynnä jännittävän odotuksen hetkiä. Miltä näyttää tulevien päivien sää, milloin kenttä aukeaa ja onko se talvehtinut hyvin? Viimeiseen kysymykseen saamme vastauksen aivan pian, mutta omat odotukseni ovat hyvät. Kun olemme olleet kolaamassa lunta greeneiltä, on alta paljastunut täysin virheetön ja vihreä, kasvuvalmis ruoho! Olisi tehnyt mieli ryhtyä puttaamaan vaikka saman tien.

Viime kesän päätteeksi moni meistä senioreista varmasti teki päätöksiä tai ainakin jonkinlaisia suunnitelmia siitä, miten pitkän talven aikana voisi edistää golftaitoja tulevaa kautta silmällä pitäen. Nyt, päivän ollessa taas yötä pidempi, voi huomata, että eipä se talvi niin pitkä lopulta ollutkaan. Ainakin omalta osaltani moni asia, mitä talven aikana suunnittelin golfin suhteen tekeväni, jäi sitten lopulta toteuttamatta. Esimerkiksi puttimatto, jonka nukkapinnan arvelin talven aikana harjaavani puttiharjoittelulla uusintakuntoon, on suurimmaksi osaksi lymyillyt sängyn alla.

Varmoista lähteistä saamani tiedon mukaan seniorit ovat kyllä valmiita kirmaamaan kentälle heti sen auettua. Osa on hoitanut fysiikkaa kuntoon hiihtäen tai salipelejä pelaten. Jotkut ovat pitäneet taitoja yllä pelireissuilla ulkomaan kentillä. Toiset ovat luottaneet visuaalisen mielikuvaharjoittelun voimaan ja seuranneet tiiviisti golfia maksukanavilta. Myös minä. Olen melko varma, että jo tulevana kesänä tarkkasilmäiset ja hyvällä mielikuvituksella varustetut saattavat löytää lyönnistäni hienovaraisia yhtäläisyyksiä maailmanluokan pelaajien svingeihin.

Myös golfhalleissa on ollut kuhinaa ja Trackmanin visioimia kenttiä on kierretty ahkerasti. Ja jotkut ovat jopa hoksanneet, että sääntöjä opiskelemalla on hyvinkin mahdollista hädän tullen saada lyönti tai pari puristettua pois kierrostuloksesta.

Tässä iässä tulee myös mieleen, että vieläkö pään laskentakapasiteetti on säilynyt tallella, pysyykö kesällä väyläkohtainen lyöntimäärä vielä muistissa?  Kuvitelkaapa mielessänne talvinen tilanne: pakkanen paukkuu, tuuli ulvoo nurkissa ja lumi tuiskuaa vaakana. Ulos ei ole asiaa. Mikään työ ei ole kesken, joten voit keskittyä kaikessa rauhassa itseesi. Tällaisessa stressittömässä tilanteessa, välillä takkatulen rauhoittavaa loimua katsellen, olen kyllä vielä saanut melko hyvällä prosentilla helppoja sudokuja ratkaistua.

Mutta ei se todista vielä paljonkaan pään suorituskyvystä, kesällä kun tilanne muuttuu täysin toiseksi ja monta kertaa haastavammaksi. Siksi on viisasta jo etukäteen rakentaa strategiaa epävarmoja tilanteita varten.

Golfkierroksella, ilman kilpailuakin, adrenaliini virtaa, syke nousee ja korvien väli suhisee, kun on esimerkiksi edessä tärkeä ratkaisu: lyökö seuraavaksi raudalla vai hybridillä. Stressitaso kasvaa potenssiin, kun hankalasta bunkkerista könyää ylös eikä tuoreeltaankaan saa heti mieleen, oliko se neljäs vai viides lyönti, kun pallo viimein kimposi pois sieltä. Saman tien on suuri vaara unohtaa se, mitä kaikkea on tapahtunut ennen bunkkeria. Tällaisen väylän jälkeen kannattaa seuraavalle tiille siirtyessä miettiä, että pitäisikö ottaa suosiolla aloite käteen ja ilmoittaa, että ”meillähän on nyt kymmenen lyönnin katto”.

Joskus, toki onneksi aniharvoin, myös pelikaverilla saattaa olla ongelmia ja sehän ilman muuta häiritsee myös omien lyöntien laskemista. Jos tällöin oma väylä on sujunut omasta mielestään hyvin, mutta siitä huolimatta tulos vähän epäilyttää, kannattaa tarjota ensiksi tuplabogia tai bogia. Pelikaverin ilmeestä voi hyvinkin päätellä, menikö veikkaus oikein ja kumpaan suuntaan, jos osui vikaan.

Mielestäni rohkeasti paaria tai uhkarohkeasti birdietä ehdottaessa, on ensin välttämätöntä pysähtyä hetkeksi miettimään ainakin, että onko väylää pelatessa piipahtanut vesiesteessä tai tuliko putattua kolme kertaa. Tämän jälkeenkin, jos edelleen on tuloksesta äärimmäisen varma, on oltava valmis näkemystään  puolustamaan sekä seuran kapteenin, kilpailun tuomariston edessä.

Eikä tässä vielä kaikki tulevaan kauteen liittyvät odotuksen kohteet. Jokin aika sitten televisiosta tuli ohjelma, jossa esiteltiin lääketieteen saavutuksia. Siinä 3D tulostuksella valmistettiin mittatilaustyönä ihmiselle varaosia. Niihin istutettiin häneltä itseltään kantasolusiirre ja heureka! Syntyi täysin sopiva ja toimiva varaosa ilman hylkimisreaktioita. Miten tämä liittyy golfiin? Minäpä kerron.

Katselin nimittäin televisiosta pari viikkoa sitten Mastersia. Mukana oli pitkästä aikaa Tiger Woods ja pelasikin aivan miehen lailla. Eipä ensimmäisen päivän aikana juuri muiden lyöntejä näytettykään ja sen aikana kommentaattorit kertoivat laajasti Tigerin taannoisesta onnettomuudesta. Mies oli sananmukaisesti mennyt pirstaleiksi autokolarissa. Aluksi lääkärit pitivät mahdottomana, että mies pystyisi edes kävelemään. Toisin kävi.

Voin kuvitella, että lääkäreiden saadessa käsiinsä yhden maailman kuuluisimmista miehistä, laitetaan kaikki peliin. Osiin hajonnut potilas kuvattiin, tutkittiin ja analysoitiin pienintä solua myöten. Murskaantuneet luut, lihakset, nivelet ja jänteet parsittiin kasaan viimeisintä lääketieteellistä tietoa hyödyntäen. Loppu on historiaa, Tiger on edelleen valmis haastamaan muut maailman golftähdet.

Tuon operaation jälkiseuraukset nähdään kuitenkin vasta myöhemmin. Korostan, että tämä ei ole mikään salaliittoteoria, vaan sen voi päätellä puhtaalla maalaisjärjellä. Nimittäin Tigeria hoitaneitten lääkärin joukossa oli takuulla myös golfareita. Uskon, että heillä on mahdollisuus saada käsiinsä äärimmäisen tarkat tietokonetomografiakuvat kaikista Tigerin elimistä. Niiden perusteella on mahdollista valmistaa 3D tulostuksella täydellisiä ”Tiger-varaosia” golfareille. Niihin tarvitsee vain istuttaa myöhemmin vastaanottajan omaa kantasolua ja peli paranee saman tein aivan uudelle tasolle. Kysyntä tulee olemaan valtava ja niistä maksettaneen maltaita.

Onkin vain ajan kysymys, milloin näitä Tiger-kyborgeja ilmestyy kentille. Myös joillekin meidän senioreista on huhujen mukaan tehty talven aikana jonkinlaisia ”lääketieteellisiä erikoisoperaatioita”. Tasoitustoimikunnan on nyt oltava valppaana ja jos jonkun/joidenkin operaation kohteena olleen pelaajan bogipisteet paukkuvat jatkuvasti 50 – 60 tuntumassa, on heille tehtävä välittömästi henkilökohtaiseen tasoitukseen ns. ”epätyypillisen varaosan vähennys”. On siis tulossa äärimmäisen mielenkiintoinen golfkesä!

Seppo Routaniemi

Scroll to Top