SENIORIT KILPAILIVAT VIRPINIEMESSÄ

Aluetourin toinen osakilpailu pidettiin Virpiniemessä viime viikolla. Kilpailupäivän sää suosi iltapäivälähtöjä, sillä aamun välillä runsaatkin sateet loppuivat puolen päivän jälkeen kokonaan. Kenttä oli hyvässä kunnossa ja greenit jyrätty todella liukkaiksi. Tulostaso oli kuitenkin kova, sarjojen voittoon tarvittiin yleensä tasoituksen alittaminen.

RTG:n senioreita oli mukana peräti 13 ja tuliaisina oli kokemuksen lisäksi muutamia kärkisijojakin. Parhaiten menestyi Tuula Routaniemi N70 sarjan kakkossijalla. Marja Nissinen säesti hyvin ollen neljäs. Myös Juhani Enovaara golfasi hyvin ja oli kolmas M 65 sarjassa. 

Aivan alkujoukoissa lähtenyt ja sateesta eniten kärsinyt Matti Härmä hallitsi olosuhteet kohtuullisen hyvin sijoittuen sarjassaan M75 neljänneksi. Samassa sarjassa Mikko Okkonen oli 11.s ja Pertti Nissinen 14.s. 

Miesten 70 sarjassa Risto Viippola pelasi mainiosti neljänneksi ja Auvo Eilola jatkoi tasaisia aluetour esityksiä 11. sijalla tässä tourin isoimmassa sarjassa. 

Jari Lyytikäinen oli M60 sarjassa seitsemäs ja mainittakoon vielä Juha Huhtalan kymmenes sija sarjassa M50. Mukana oli vielä muitakin RTG:läisiä, joilla oli niinsanottu huonompi päivä. Omana hyvänä suorituksena pidän onnistunutta autolla ajoa niin meno- kuin paluumatkallakin.

Seppo Routaniemi

Scroll to Top