Menestystä senioreiden Aluetourilta

Suomen golfsenioreiden aluetourin Pohjois-Suomen lohkon toinen osakilpailu kisattiin 14.7. Kalajoella. Hikisissä olosuhteissa pelattuun kilpailuun osallistui 149 pelaajaa, joista 11 tuli Raahesta. Kenttä oli loistokunnossa, vaikkakin joidenkin mielestä greenit olivat ehkä liian nopeita. Väylät saivat sen sijaan pelkkää kiitosta.

Raahelaisten osalta kilpailut olivat menestyksekkäät. Parhaiten pärjäsi Routaniemen Tuula, joka hyvällä tuloksella (-2) voitti sarjan N60 hcp. Sarjassa N70 Nissisen Marja teki 33 pist., jolla lohkesi neljäs tila. Voittaja teki pisteen enemmän.

Miesten puolella parhaiten menestyi Eilolan Auvo sijoituttuaan toiseksi sarjassa M70 tuloksella +2. Samassa sarjassa Seppo Routaniemi oli 10:s. Tässä sarjassa Auvolla on hyvät mahdollisuudet loppukilpailuun, sillä hän on kahden kisan jälkeen toisena yhteispisteissä. Tähän sarjaan osallistui myös Mikko Okkonen.

Sarjassa M65 Tauno Huhtaniemi onnistui varsin hyvin sijoittuen yhdeksänneksi, tulos +6. Enovaaran Jussi oli sijalla 13 ja Viippolan Risto muutamaa sijaa alempana tulosluettelossa. 

Muita hyviä sijoituksia olivat Juha Mikkolan 12. sija sarjassa M60, Kauko Härmän 13. sija sarjassa M50 ( tulos +5). Tähän sarjaan osallistui myös Mankisen Sauli, jolle ei sattunut kilpailussa paras päivänsä.

Kaiken kaikkiaan mukana olleet kertoivat kilpailusta jääneen hyvän maun ja hikisiä olosuhteitakin lievensi pienoinen tuulenvire, joka runsaan nesteytyksen kanssa teki olosuhteista siedettävät.

Scroll to Top