Maratongolfia Siikajoella

Siikajokisen Pertti Nissisen mielessä alkoi talven aikana herätä kiinnostusta kiertää kenttää yhtäjaksoisesti ikänumerojen verran. Torstaiaamu 4.7.2019 koitti hetki jolloin ajatus konkretisoitui teoksi ja edessä oli 75 reikää golfia rakkaalla kotikentällä. Aamu valkeni selkeänä, kun mukaan lähtenyt ryhmä starttasi ykkös tiiltä klo 6.00. Kierroksille mukaan kirittään lähtivät vaimo Marja sekä Tuula ja Routaniemi. Tavoitteena oli pelata 4 täyttä kierrosta ja Pertillä vielä 3 lisäväylää, jotta iän mukainen määrä reikiä täyttyy.

Alku olikin mukava, sillä Pertti puttasi heti ensimmäisellä väylällä lyhyehkön birkkuputin sisään. Tyhjällä kentällä on helppo edetä, tavoitteena oli päästä seuraavalle kiekalle ennen yhdeksän ruuhkaa. Varmuuden vuoksi aikaa oli varattu yli kolme tuntia ja toinen kierros oli ajateltu startattavaksi klo 9.10.  Ei tuo joukkio niin kauan matkaa taittanut, jo puoli yhdeksän oli ensimmäinen kierros takana ja, kun vapaata oli, startattiin toiselle rundille jo klo. 8.40. Mukaan toiselle kierrokselle liittyi myös Seppo Routaniemi.  Neljän ryhmässäkin pelaten pelirytmi pysyi hyvänä. Ei tarvittu ”Readygolfia”, mutta toki joustavaa pelaamista. Vanhoja tapoja noudattaen toinenkin kierros kulki kolmeen tuntiin. Puttasimme kyllä lipputanko reiässä, mutta sillä tekniikalla pallon nostossa ei kannata hosua, etteivät reiän reunat vaurioidu. Kolmessa tunnissa ehti myös paikata greenillä muitakin pallonjälkiä kuin meidän omat aikaansaannoksemme.

Kahden kiekan jälkeen oli huoltotauon paikka. Tankkauksen ja seuraavan aikavarauksen jälkeen matka jatkui kolmannelle kierrokselle. Siinäkin meille sattui sopiva väli ja pystyimme pitämään pelirytmin mukavan jouheana, vaikka pelaajia oli kentällä runsaslukuisesti. Osa oli jo maratoonareiden tempauksesta tietoinen ja antoi heille tukensa.

Neljännelle kiekalle päästiin ennakkovarauksen mukaisesti. Etuysin jälkeen jätettiin ”välikaffet” juomatta ja porhallettiin urhoollisesti ilman taukoa kohti maalia. Vaikka väsymys kieltämättä jo alkoi itse kullakin tuntua, kutakuinkin samaa tahtia sekin vielä sujui. Neljäs kierros päästiin maaliin  noin 13 tunnin peliajassa. Perttillä oli vielä 3 väylää jäljellä, jotta tavoite täyttyi. Jatkoreijät pelattiin väylille 10, 11, ja 12. Tuloskunto pysyi hyvänä koko maratonin sillä 75 reikää lopetettiin tulokseen bogi, bogi ja par ja tavoite oli saavutettu! ja maraton päättyi  klo 20.00 14 tunnin urakoinnin jälkeen.

Huomioita tuosta maratonista. Kokemuksena se todella suositeltava, ei lainkaan niin ylipääsemätön kuin voisi kuvitella. Kiireellä kierroksia ei kannata pilata ehdimme hyvin seurata luonnon tapahtumia, mitä kentällä päivän aikana riitti huomattavasti liikkeellä oli Jäniksiä, lentämistä opettelevat linnun poikaset, sekä sorsa pesueet. Yllättävää on myös se, että kierrostuloksissa ei tapahdu mitään dramaattista. Ainakaan noin rutinoituneella ryhmällä missä minä sain olla mukana.

Suosittelen vastaavan laisia maratooneja itse kullekkin, kannattaa silloin tällöin haastaa itsensä!

Mukana olleena
Seppo Routaniemi

Scroll to Top