Pitkä talvi taittui – Raahentienoon Golf avaa kentän keskiviikkona 8. toukokuuta

Pitkä talvi taittui – Raahentienoon Golf avaa kentän keskiviikkona 8. toukokuuta

Plussan puolella käyty suunnilleen viime lokakuussa ja lunta on piisannut. Kun huhtikuun lopulla saatiin vielä kammottavasti uutta valkeaa, saattoi moni golffari miettiä muuttoa etelään. Eikä etelällä tällä kertaa tarkoitettu Iisalmea tai edes Hankoa, vaan vähintään Välimeren maita.

Samalla kun pohjoissuomalaisten kepinheiluttajien epätoivo uhkasi saada raamatulliset mittasuhteet, kääntyi säät yllättäen suotuisiksi. Toukokuun alkumetreillä elohopea kohosi kaksinumeroisiin lukemiin ja valkea katosi maasta kuin voi leivinuunista otetun ohrarieskan pinnalta.

Koska Raahentienoon Golfin johtoryhmällä ei ole tapana olla keväiseen aikaan unessa, reagoi seura lämpeneviin ilmoihin kuin magnesium kraanaveteen. Siikajoen golfkenttä aukeaa nimittäin keskiviikkona 8. toukokuuta kello 10, joten nyt jos koskaan on syytä putsailla bägi päätöskisan jäljiltä.

Kentän ajanvaraus aukeaa Nexgolfissa ja Teetimessä jo maanantaina kello 16 ja puhelimitse pelivuoron voi varata tiistai-iltapäivästä niin ikään kello 16 alkaen.

RTG:n puheenjohtaja Jan Aho oli perjantaiehtoona innoissaan. Touhun miehenä tunnettu Aho painoi pää märkänä kenttätalkoita, mutta suostui vaihtamaan muutaman sanan myös RTG:n tiedotuksen kanssa.

”Toivon uusia jäseniä alkavalle kaudelle ja nimenomaan Siikajoelle olisi hienoa saada uusia pelaajia. Toivottavasti myös vieraspelaajat löytävät aiempien kesien tapaan Siikajoelle. Olen varovaisen toiveikas myös kentän kunnon suhteen”, Aho heittää, mutta epävirallisesti mies myönsi uskovan, että kenttä on hyvässä kunnossa heti kauden 2024 ensimmäisistä päivistä lähtien.

Viime sesongilla RTG:n väylillä pelattiin 15 895 kierrosta, joista vieraspelaajia oli 2 746. Kausi alkoi vuonna 2023 toukokuun 12. päivä ja viimeiset kierrokset pelattiin 19. lokakuuta. Talvi oli siis pitkä, sillä takavuosina ei ole ollut edes poikkeuksellista, että RTG:n nurmella lyödään palloa vielä marras-joulukuussa.

Alkavalla sesongilla ensimmäiset alkeiskurssit pidetään 18.-19. toukokuuta alkaen ja ensimmäinen kilpailu pelataan 18. toukokuuta.

Scroll to Top